L-S Kalatalouskeskus perustettiin 1951, jolloin sen nimi oli Varsinais-Suomen Kalastajaliitto r.y. Nimi vaihtui nykyiseen vuonna 2001. Kalatalouskeskuksen varsinaisina jäseninä on 10 kalastusaluetta, 11 kalastajaseuraa, 1 kalastusseura ja 92 osakaskuntaa, eli kaikkiaan 114 jäsenyhteisöä. Jäsenyhteisöjen yhteinen jäsen/osakasmäärä on noin 9700 henkeä. Varsinaisten jäsenten lisäksi Kalatalouskeskuksella on kannattajajäseninä yksi säätiö. Lisäksi Kalatalouskeskuksella on neljä kunniajäsentä.
L-S Kalatalouskeskus kuuluu jäsenenä Kalatalouden keskusliittoon, Lounais-Suomen vesiensuojeluyhdistykseen, Turun työnantajain yhdistykseen ja LTK Palvelutyönantajat yhdistykseen.
Kalatalouskeskuksen toimialue käsittää Varsinais-Suomen maakunnan. Lisäksi kalatalouskeskus voi yhteistyössä muiden Kalatalouden Keskusliiton jäsenjärjestöjen kanssa toimia myös lähimaakuntien alueella. Toimipiste sijaitsee Turussa.
L-S Kalatalouskeskus r.y.
Puutarhakatu 19 A,
20100 TURKU
Puhelin 010 3210 340
faksi 010 3210 349